Kuvaus
Minttu talvehtii hyvin ja tarvitsee kevyen peitteen vähälumisina talvina. Puolivarjossa se kasvaa parhaiten. Tuhka on niille haitallista. Minttu valloittaa maan rönsyillään, joten siitä voi saada melkoisen ongelman; sitä ei myöskään pitäisi kasvattaa samalla paikalla toisen minttulajin jälkeen. Minttu menestyy kasvupaikallaan 4-5 vuotta. Kasvi tuuheutuu, jos sitä leikkaa ennen kukkimista. Minttuja ei pidä istuttaa lähelle kamomillaa eikä persiljaa, mutta kaalin kasvua ne parantavat. Mintut houkuttavat puutarhaan perhosia. Lehdet kerätään ennen kukkien avautumista; ne pakastetaan, kuivataan tai uutetaan öljyyn tai etikkaan.
Perinteisesti se on ollut lampaan kumppani joko marinadina, minttukastikkeena tai -hyytelönä. Sitä voi kokeilla kesäkurpitsan kera sekä riisi-, peruna-, ja herneruokiin. Vihanneskeitot, piiraat, porkkanaruoat, salaatit ja salaatinkastikkeet sekä raasteet voi maustaa mintulla. Se sopii myös silakkarullien sisään tillin kera – tai tillin sijasta uusien perunoiden päälle. Mintunlehdet sopivat leivonnaisiin ja jopa suklaakakun koristeeksi. Jääkuutioihin pakastetut kokonaiset lehdet tuovat raikkautta booliin, teehen ja simaan.